maanantai 18. huhtikuuta 2011

Valmista raitaa

Vihdoinkin jotain valmista esiteltäväksi! Viimeistellyt, pestyt, pingotetut ja kuviin ikuistetut raitasukat.



Malli: Perussukka
Lanka: Schoeller + Stahl, Fortissima Socka
Langan menekki: 91 g yhteensä
Puikot: 2,25



Tein jälleen tutkimusretken lankalaatikoilleni ja tällä kertaa varastostani löytyivät nämä jo useampi vuosi sitten ostamani Fortissima Socka-kerät. Ostin langat alunperin juuri raitasukkia varten, joten raitasukat niistä myös sitten tuli.



Täytyy ihan onnitella itseään värien valinnasta, sillä meleerattu ruskeanharmaa sekä tumma luonnonvalkoinen sopivat yhteen valtavan hyvin. Sopivan rauhallista ja maanläheistä.



Sukistahan piti tulla miehen jalkaan sopivat mutta kävikin niin, että näistä tuli täydellisen istuvat omiin jalkoihini. Lanka nimittäin on melko kovaa ja joustamatonta, vaikka pehmenikin hieman pesussa, mutta ei ollut toivoakaan saada näitä mahtumaan miehelle. Suunniteltu koko 43 muuttui siten kooksi 39. Onneksi kärkikavennuksen voi aloittaa missä vaiheessa jalkaterää tahansa.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Hei Kutomus, mitä kuuluu?

Edellisestä kerrasta onkin jo kulunut hävyttömän paljon aikaa. Arkikiireet, opiskelu ja työt, veivät hetkeksi mukanaan. Ja minä kun tarvitsen selkeän rauhallista ja kiireetöntä aikaa, jotta voin keskittyä kunnolla kutomiseen sekä siitä nauttimiseen.
Mutta hyvää tänne kuuluu. Lankalakkokin on pitänyt. Tosin ihan viime aikoina on kyllä niin tehnyt mieli vierailla lankakaupoissa. Olenkin selaillut netissä suosikkikauppojeni valikoimia ja riutunut kaipauksesta. Tuon ottaisin ja tuon ja tuon, ja tuonkin vielä! Tosin sitten aina palaan järkiini ja totean, että oikeasti en todellakaan tarvitse lisää lankaa, sitä löytyy kyllä ja vaikka mitä ihanaa laatua ja väriä. Välillä pitää pysyä lujana.

Viimeksi esitellyt raitasukat ovat edenneet kivasti. Ensimmäinen sukka on valmis ja toinenkin jo kiilakavennuksissa saakka. Ja onpa puikoille päässyt uusikin työ.

Tulossa huivi. Puolivälissä mennään. Kutominen on silkkaa luksusta, lankana kun on silkkiä ja merinovillaa sisältävä Silkbloom Fino.