perjantai 27. helmikuuta 2009

Se seuraava postaus

Aikaa synttäriarvontaan osallistumisessa oli seuraavaan postaukseen asti ja tässäpä tämä nyt on. Ihanan monta osallistujaa ja ihania kommentteja! Niistä tarkemmin sunnuntaina, jolloin myös paljastuu ketä kahta arpaonni suosi :) .

Sitä ennen voidaan vaikka leikkiä hippaa!



Malli: Hippa
Lanka: Twilleys of Stamford, Freedom Spirit
Puikot: 3,5



Hippasilmukat kiertävät lapasia, vasemman käden lapasessa vasemmalle kaartuen ja oikeassa oikealle. Hauska malli! Ainoa miinus tulee siitä, että ihan tuosta hippasilmukan rakenteesta johtuen lapaset myös näyttävät keskenään hieman erilaisilta.

Freedom Spirit on edelleen lapaslankasuosikkini. Pehmeää, lämmintä ja väritykseltään hauskaa. Tämä kyseinen väriyhdistelmä ei kuitenkaan kuulu suosikkeihini joten omaan käyttöön nämä tuskin jäävät. Mutta eiköhän näille kuitenkin löydy hyvä koti.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Synttärijuhlaa ja arvonta!

Kutomus-neuleblogini on kohta vuoden ikäinen. Ensimmäisen postaukseni tein 26.2. eli muutamaa päivää vaille vuosi sitten. Sitähän pitää juhlia! Ja koska minulla on myös tänään syntymäpäivä, täytän 30 eli olen uuden vuosikymmen alussa (kiitos Taina hyvästä ilmauksesta), on todellakin aihetta tuplasynttäreihin :) .

Järjestän ensimmäisen blogiarvontani. Tuplajuhlien kunniaksi tarjolla on kaksi palkintoa.



Ensimmäisenä 220 g:n vyyhti vironvillaa,



ja toisena kaksi kerää Marks & Kattensin Sarekia!

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin kommenttilaatikkoon. Olisi kiva jos samalla kertoisit kuinka usein käyt blogiani lukemassa sekä tietysti mitä tästä pidät. Plussia, miinuksia, mikä täällä on kivaa, mitä voisi vielä kehittää. Ja osallistuahan voi seuraavaan postaukseen asti.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Niin kaunista lankaa

Hain eilen postista Titityyn "korvauspaketin". Huopuvan BFL Sockin korvasi saman valmistajan, Fleece Artistin, Trail Socks-lanka.



Ehkä maailman kauneinta lankaa. Ja niin pehmeää. Olen hurmaantunut.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Lipaston aarteet

Minulla on ihana mäntypuinen lipasto. Siskoni peruja. Omin sen itselleni :) . Tällä viikolla päätin tehdä siitä lankakeitaan, ompelutarvikkeiden aarreaitan, neuleohjeiden säilyttäjän. Lipaston laatikoita ja kaappeja aiemmin täyttäneet kirjat siirtyivät eteiseen, komeron ylähyllylle, vastaavasti siellä oleilleet langat muovilaatikoista lipaston puuhyllyille.



Tässä lipasto. Sinisävyinen, illansuussa otettu kuva.



Lipaston aarteet.



Novitan Nallet ja Veljekset.



Vyyhdit, osa niistä on jo päässyt kerälle.



Keskellä olevista laatikoista löytyvät ensin kaikki pyöreät keräset.



Niistä seuraavana mohairit ja muut karvalangat.



Alimpana puolikkaat kerät, lähinnä raitalangat.



Oikean puolen hyllyllä neulekirjat.



Niiden alla monta, monta lankakerää.



Ja lopuksi tarvikkeet. Omassa vanerilipastossaan pitkät puikot, pyöröt ja sukkapuikot, mitat, nuppineulat, napit, kaikki pikkutavara ja muut välttämättömyydet.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Pakkasilman sukat

Tuli toive paksuista ja lämpimistä ulkoilusukista. Päätin tehdä konstailemattomat perussukat jotka eivät kuitenkaan olisi tylsät, joten langaksi valikoitui Polkka. Vihdoinkin pääsisin kokeilemaan sitä!



Malli: Perussukka, perinteinen lappukantapää, pyöreä kärki
Lanka: Novita, Seitsemän Veljestä Polkka
Puikot: 3,5



Sukat ovat yllättävänkin kivat. Polkka on aivan huippu verrattuna tasaraita-lankoihin, joissa raidat eivät ikinä kohdistu oikein. Jopa tuo hankala varren ja kiilakavennusten välinen liitoskohta on kuin saumaton, niin hyvin värit sointuvat yhteen. Ja se on tärkeää tällaiselle perfektionistille :) .

Helppo, nopea ja kiva sukkapari.